Liila Jokelin

_MG_2270_netti(c) Sonja Siikanen

”Pidän itsessäni siitä, että en suostu kyynistymään. Menneisyyteni ja maailmankuvani sisältää rankkoja juttuja. Haluan silti nähdä aiheessa kuin aiheessa aina jotakin, jolle nauraa. Olen sitä mieltä että jos nauru katoaa ihmisen elämästä, on syytä huolestua. Isäni sanoi minulle joskus, että niin kauan kun ihmiset osaavat leikkiä, on toivoa. Se on mielestäni viisaus. Muistan lapsena kuinka sanoin pehmoeläimilleni huoneessani hiljaa ääneen ‘’minä en ikinä unohda teitä’’. Se tarkoitti minulle sitä, että tulen ikuisesti leikkimään. Olen pitänyt lupaukseni, sillä mielestäni teatteri on sitä, että aikuiset ihmiset käsittelevät isoja ilmiöitä leikin avulla.

Pidän Suomessa kolmesta asiasta. Ensimmäinen on sosiaaliturva, joka pitää huolen niistä, jotka eivät muuten pärjäisi. Olen ollut kauhuissani seuratessani uutisia hallituksen tekemistä leikkauksista, sillä se antaa minulle olon että Suomi hyvinvointiyhteiskuntana halutaan hajottaa.Toinen asia josta pidän Suomessa on Tampere. Sillä vaikka tulevaisuuden Suomessa köyhät työntäisivät omaisuuttaan ostoskärryissä, on Tampereen alakulttuuri opettanut minulle sen, että ihminen voi henkisesti hyvin, kun hänelle on olemassa yhteisö jossa hänet hyväksytään ja jossa hän saa ilmaista itseään. En tarkoita tällä tietystikään sitä että ‘’anna köyhälle helistin niin hän pysyy tyytyväisenä’’. Tarkoitan sitä, että jos Sipilä haluaa tehdä Suomesta dystopian, on aina olemassa väkevä vastavirta. Kolmas asia josta Suomessa pidän on luonto. Rakastan järviämme ja rakastan metsiämme. Meidän on pidettävä niistä huolta.

Haluaisin muuttaa Suomessa henkistä ilmapiiriä eli sitä, kuinka kohtaamme muut ihmiset. Kateus, kyräily, epäileminen sekä itsensä ja muiden väheksyntä on pahinta myrkkyä mitä tiedän. Kuitenkin olemme lajina siihen kovin taipuvaisia. Se on outo pulma. Olen sitä mieltä, että dialogi on ratkaisu tähän. Sen ei tarvitse olla elämää suurempaa, kunhan asenne pohjalla on avoin, toista kuunteleva ja utelias. Sosiaalisesta mediasta tuttu mielipidesota tuntuu rasittavalta ja pikkumaiselta. Tuntuu, että internetissä ihmiset sekoavat jonkinlaisen tuhovoimaisen jumalharhan valtaan. Olisi hyvä, jos ihmiset löytäisivät jonkin kehittävämmän tavan purkaa sisällään olevaa pimeyttä. Me suomalaiset voisimme heimona aloittaa vaikkapa jonkin kokonaan uuden tradition, rituaalin tai urheilulajin, esimerkiksi vuosittaisen vitutusmaratonin. Osallistujat voisivat juosta maratonin samalla huutaen sydämensä pohjasta että mikä kaikki on vuoden aikana on kerennyt vituttamaan. Sukulaiset ja perheet voisivat kannustaa taustalla. Illalla ison kokon ääressä kaikki saisivat heittää tuleen epäkuntoisia huonekaluja tai lapulle kirjoitettuja sisäisiä riivaajiaan. Sen jälkeen voisimme kaikki antaa aplodit sille, kuinka isoja ihmisiä olemme.”

Liila Jokelin,
teatteriopiskelija, muusikko

”What I like about myself is that I refuse to get cynical. My past and my worldview include heavy stuff. I still want to think there’s something to laugh about in everything. In my opinion if the laughter disappears from one’s life, they need to be worried. My dad once told me that as long as people know how to play there’s hope. I think that’s wisely said. I remember how as a child I quietly told my stuffed animals ”I will never forget you”. To me that meant that I will play forever. I have kept my promise, because I think that theatre let’s adults deal with big issues by the means of play.

I like three things in Finland. First is social security. It takes care of the people who wouldn’t be able to survive without it. I’ve been terrified following the news about the cuts the government has made, because it makes me feel that they want to break Finland as a welfare state. The second thing I like about Finland is Tampere. Because even if in Finland’s future poor people will push their belongings in a shopping cart, has the underground culture of Tampere taught me that a person will feel good mentally when they have a community where they are accepted and where they can express themselves. Of course I don’t mean that if ”you give the poor a rattle they will be happy”. I mean that if Sipilä wants to make Finland a dystopia, there is always a strong counter-flow. Third thing I like about Finland is the nature. I love our lakes and I love our forests. We have to take care of them.

I would like to change the mental atmosphere of Finland, how we encounter others. Jealousy, sullennes, doubting as well as belittling ourselves and others is the worst poison I know. But still we are, as a species, prone to it. It’s a weird problem. In my opinion dialog is an answer to this. It doesn’t have to be larger than life as long as the attitude in the foundation is open, listening to one another and being curious. The opinion war we know from social media feels tiresome and petty. It seems like on the internet the destrutive God delusion takes over people. It would be good if people found a more advanced way to unravel the darkness that’s inside of them. We Finns could start a new tradition, ritual or sport, for example a yearly pissed off marathon. The participants could run a marathon while yelling from the bottom of their hearts the things that have pissed them off that year. Relatives and families could cheer them on. In the evening by a big bonfire people could throw old furniture or their inside demons written on a piece of paper in to the fire. After that we could all give a round of applauds for being such big people.”

Liila Jokelin,
theatre student, musician

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: