Tuuli Kamppila

IMG_0802
(c) Sonja Siikanen

”Pidän siitä, että osaan ajatella laajasti, samaan aikaan analyyttisesti ja inhimillisesti. Olen oppinut luottamaan intuitioon ja seuraamaan sitä, mikä tuntuu oikealta. Itsekriittisyys on aina osa minua, mutta siinä on hyvätkin puolensa. Osaan käsitellä tunteitani ja vaikeitakin aiheita ottamatta niitä itseeni, sekä kunnioittaa keskustelukumppaniani.

Suomi on tarpeeksi pieni maa. Ihmiset eri sosioekonomisista taustoista pystyvät käymään esimerkiksi samoissa kouluissa. Vaikka eriarvoisuutta on ja olemme luokkayhteiskunta, meillä ei ole niin eriarvoistunutta kulttuuria kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Aasiassa.

Suomessa on ollut tapana ajatella ennen kuin puhuu, ja se on muuttunut viime vuosien aikana huomattavasti. Tuppisuu-suomalainen koetaan huonona asiana, mutta hyvä puoli siinä on, että keskustelu pysyy asiallisena. Kaipaisin takaisin toisia kunnioittavaa keskustelutyyliä, joka on aiemmin ollut suomalainen kulttuuripiirre.”

Tuuli Kamppila,
tyyppi

”I like that I have the ability to be broad-minded, I can consider things from both, analytical and humane point of view at the same time. I have learned to trust my intuition and to follow the things that seem right. Self-criticism will always be a part of me, but it has its pros. I can handle my feelings and hard things without getting hurt, and I can also respect the people who I have conversations with.

Finland is a small enough country. People from different social economic backgrounds are able to go to the same schools. Even though Finland is a class society, there isn’t the same kind of inequality as in the United States or in Asia, for example.

In Finland we used to have a habit to think berfore we talk, but that has changed in the past couple of years. The reticent Finn is seen as a bad thing, but the good side is that the conversation stays appropriate, if a Finn doesn’t talk too much. I’d like to have back the respectful conversation culture that has previously been a norm in Finland.”

Tuuli Kamppila,
a person

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: